perjantai 5. tammikuuta 2018

Reseptivinkki: porkkanaa puuroon!

Taas olisi aika pienen ruokavinkin; koskien nimittäin aamupuuroa. Itse kokeilin tätä joulun alla ja voi miten hyvää siitä tulikaan! Porkkana on tällä kertaa ihmeaineksen nimi. Vitamiineja, väriä ja makua tuikitavalliseen aamupuuroon.



Itse rakastan hitaita ja hiljaisia aamuja. Luettelen intohimoihini myös puuron tuunauksen :D Yllättäviäkin makuyhdistelmiä syntyy, kun lähtee vain kokeilemaan. Tästä reseptistä tuli niin hyvä, että päätin jakaa sen kanssanne.
Hyvä ja ravitseva aamupala pitää tiellä pitkään. Tärkeimpänä huomiona ehkä se, että nälkä ei yllätä heti töihin saapuessa. Saadaksesi puurostasi myös tarpeeksi energiapitoista, lisää joukkoon vaikka pähkinöitä, kookosöljyä tai Chia- siemeniä. Toimii!

Nimesin porkkanapuuroreseptini seuraavanlaisesti:


Herkku porkkanapuuro (2 annosta)

n. 2 dl porkkanaraastetta (2 keskikokoista porkkanaa)
n. 2,5 dl kaurahiutaleita
3dl vettä
3dl Alpro-soya Vanilla maitoa
1 tl kanelia
1 tl hunajaa

Sekoita porkkanaraaste, kaurahiutaleet ja puolet nesteestä keskenään. Laita tekeytymään jääkaappiin, ainakin tunniksi, mielellään jopa yön yli.
Yhdistä porkkanaraaste, kaurahiutaleet ja toinen puoli nesteestä ja keitä keskilämmöllä sekoittaen 4-6 minuuttia niin, että seoksesta tulee paksua ja puuromaista. Lisää kaneli ja hunaja.

Lisää puuron joukkoon halutessasi vaikka mantelirouhetta tai kreikkalaista jogurttia! Toimii nimittäin :P Tämä puuro maistuu myös kylmänä.

_____________________________________________

Mars siis puuron tuunaukseen! Ennen vaikka huomista aamun jumppaputkea tämä kannattaa laittaa kokeiluun ;)

t. Jutta ja muu tiimi







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän kommenttisi asialliseen tyyliin :)